Ladataan...
Ladataan...
63 359 puheenvuoroa
15.01 Ville Valkonen kok (vastauspuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Talouspolitiikkaa tehdään tällä hetkellä äärimmäisen tiukassa raossa. Meidän julkisen talouden tilanne on päästetty vuosien aikana niin surkeaan jamaan, että nyt ollaan tosi vaikeiden päätösten edessä ja esimerkiksi tulosopeutus on vält...
15.24 Oikeusministeri Leena Meri (esittelypuheenvuoro) Kiitos, arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia ja kauppakamarilakia. Laeilla pannaan täytäntöön pörssiyhtiöiden hallintoelinten jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamista ja siihen liittyviä toimenpi...
16.48 Juha Viitala sd Arvoisa puhemies! Merenkulku on aivan keskeinen osa Suomen kansantaloutta ja huoltovarmuutta. Yli 95 prosenttia tuonnista ja viennistä kulkee laivoilla. Maailman geopoliittinen tilanne on tehnyt tästä entistä merkityksellisempää meille Suomelle. Voikin oikeastaan todeta, että ”...
18.18 Tuomas Kettunen kesk Kunnioitettu rouva puhemies! Puheessani tässä ihan ensimmäiseksi, rouva puhemies, kannatan edustaja Kurvisen tekemää selkeää epäluottamuslause-esitystä. Niin kuin edustaja Kurvinen jo toi syitä tähän epäluottamuslause-esitykseen, niin kyllähän tämä hallituksen EU-politiikk...
18.33 Tuomas Kettunen kesk Rouva puhemies! Hallitusohjelmassahan hallitus sanoo, että veropolitiikka kannustaa yrittäjyyteen — näin on hallitusohjelmaan kirjattu — mutta nythän hallitus toimii todellisuudessa juuri toisinpäin. Tämä alvin nostaminen yli 25 prosenttiin, yli pohjoismaisen tason: Suomen...
15.31 Lauri Lyly sd Arvoisa puhemies! Tässä on yhdellä alueella eli pörssiyhtiöissä tarkoitus edistää tasa-arvoa, ja minusta tämä esitys on tässä mielessä hyvä, kun me edistämme vähän joka puolella yhteiskunnassa tasa-arvoa ja miesten ja naisten tasa-arvon edistäminen on erittäin tärkeä kokonaisuus....
15.19 Pekka Aittakumpu kesk Arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä tämän asian esittelystä. Esityksessä tosiaan ehdotetaan muutettavaksi konkurssipesien hallinnon valvonnasta annettua lakia ja ehdotetaan muun muassa sitä, että konkurssiasiamiehen ja siten pesänhoitajan tiedonsaantioikeutta velallisen t...
15.09 Saku Nikkanen sd (vastauspuheenvuoro) Arvoisa herra puhemies! Arvonlisävero on tasavero, ja siksi se osuu kaikista eniten juuri pienituloisten kukkarolle, se on aivan selvää. Kiitos tämän hallituksen, kyllä tämä kaataa kylmää vettä jo ennestään toimeentulonsa kanssa kärvistelevien pienituloist...
16.05 Hannu Hoskonen kesk Arvoisa herra puhemies! Kuultuani näiden sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenten puheenvuorot ja sitten muistaen tämän lain käsittelyn ensimmäisen vaiheen tässä salissa olen edelleen samaa mieltä, että tällaisesta poukkoilevasta lainsäädännöstä ei oikeastaan hyödy kukaan. ...
15.34 Oikeusministeri Leena Meri Kiitos, arvoisa puhemies! Minun vikanihan se on. Osaan minäkin pyytää puheenvuoroa niin kuin muutkin. Ihan muutama asia: Ensinnäkin se, että tässä on kysymyksessä direktiivin täytäntöönpano, joka on viime kaudella hyväksytty. Ja tuossa, mitä edustaja Aittakumpu toi e...
15.48 Piritta Rantanen sd Tästä villakoirasta onkin helppo sitten jatkaa nimenomaan siihen, kun edustaja Hoskonen sanoi, että vain hyvinvoivat maatilat voivat niistä eläimistään huolehtia, että samalla tavalla vain ne kotitaloudet, jotka pärjäävät, pystyvät huolehtimaan niistä lemmikeistä, jotka nii...
16.50 Timo Suhonen sd Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä edustajat Lyly ja Viitala toki jo niin sanotusti tyhjensivät pankin, voi sanoa näin. Mutta totta kai, kun olen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, tyytyväisenä suhtaudun siihen, että tämä mietintö merityötä koskevan yleissopimuksen ohj...
18.30 Lauri Lyly sd Arvoisa rouva puhemies! Elämme siis historian suurimman alvin korotuksen kynnyksellä: 24:stä 25:een ja puoleen ja sitten pienempiä alvikantoja 10:stä 14 prosenttiin. Näillä on aika iso vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan. Ensinnäkin jos lähdetään näistä pienemmistä alvikannoista,...
16.19 Heikki Autto kok Arvoisa herra puhemies! Tosiaan nyt olemme tässä lakiesityksen toisessa käsittelyssä päättämässä lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä, ja tosiaan suuren valiokunnan mietinnön mukaisesti Suomessa nyt sitten oltaisiin tämän lain tultua hyväksytyksi nostamassa tätä vähittäismyyn...
15.38 Anne Kalmari kesk Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys eduskunnalle eläinlääkintähuoltolain muuttamisesta on epätarkka ja vaikeasti tulkittava laki. Se on ongelma kunnaneläinlääkäreiden ansainnan kannalta, kun kunnaneläinlääkäreiden palkkiot jäävät pieneläinpraktiikkaa tekevien jalk...
15.16 Oikeusministeri Leena Meri (esittelypuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutoksia konkurssipesien hallinnon valvonnasta annettuun lakiin. Muutosten tarkoituksena on hallitusohjelman mukaisesti edistää asioiden selvittämistä ja rikos‑ ja vahingonkorvausvastuun tote...
16.01 Juha Viitala sd Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on herättänyt huolta monissa ihmisissä. Alkoholipolitiikka on aina ollut tasapainoilua kansanterveyden ja markkinoiden välillä. Nykyinen hallituksen esitys alkoholijuomien valmistustaparajauksista herättää huolta tämän tasapainon järkkymises...
16.25 Heikki Autto kok Arvoisa herra puhemies! Kiitos asiallisista kysymyksistä. Suuressa valiokunnassahan asiaa käsiteltiin vakiintuneen käytännön mukaisesti eli tukeutumalla sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä toisaalta lausunnonantajavaliokuntien huolelliseen työhön, huolellisiin asiantuntijakuu...
16.22 Ilmari Nurminen sd Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää siitä, että edustaja Autto tuli tänne saliin keskustelemaan tästä asiasta, ja haluaisin vielä kysyä teiltä, kun olette suuren valiokunnan puheenjohtaja — me sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsittelimme tämän hyvin huolella ja pitkään ...
15.28 Heikki Autto kok Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministeri Merelle tämän lakiesityksen esittelemisestä. — On tosiaan tärkeää, että nämä eurooppalaiselta tasolta tulevat tasa-arvotavoitteet säädetään myös direktiivin mukaisesti Suomen lainsäädäntöön. Suomellahan ei ole varmasti vaikeuksia ja suo...
15.52 Anne Kalmari kesk Arvoisa herra puhemies! Se, mitä edustaja Hoskonen sanoi maatalouden tilanteesta, on juuri näin, ja tilanne on todella vakava. Tämä hallitus lupasi, että maanviljelijöiltä ei leikata, mutta itse asiassa tässäkin lainsäädännössä välillisesti maataloudelta leikataan, koska kust...
16.37 Heikki Autto kok Arvoisa rouva puhemies! Tässä esitetään aivan perustellusti, että kaapeliradion jakelusta Suomessa luovutaan, koska kaapeliradio on teknisesti tullut tiensä päähän ja nämä jakelua toteuttavat tahot eivät esimerkiksi enää saa tarvittavia varaosia, joita tarvittaisiin siihen, et...
15.50 Hannu Hoskonen kesk Arvoisa herra puhemies! Edustaja Rantasen puheenvuoron innoittamana vielä yksi asia. Kun katsoo tuota maataloutta ja vaikka nyt siihen liittyen tätä nyt käsillä olevaa eläinlääkintähuoltolain muuttamista: Varmaan lienee hyvä tarkoitus — minun on vaikea sitä ymmärtää, mikä s...
16.33 Jenni Pitko vihr (esittelypuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Esittelen valiokunnan mietinnön. Valiokunta puoltaa käsittelyssä olevan lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana yksimielisesti. Lakiesityksessä ehdotetaan, että osakehuoneiston hallintaanottoa koskeva varoitus ja yhtiökokouksen päätö...
16.04 Hanna Sarkkinen vas Arvoisa puhemies! Lähes kaikki eduskunnassa kuullut asiantuntijat ovat kritisoineet tai vastustaneet tätä esitystä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyikin hyvin perustein hylkäävälle kannalle sosiaali- ja terveyspoliittisten negatiivisten vaikutusten perusteella. Hallituk...
14.29 Veronika Honkasalo vas (vastauspuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä turvallisuus on erittäin tärkeä asia, ja sen takia onkin tärkeätä, että tämä DCA-sopimus käsitellään eduskunnassa erittäin huolellisesti ja demokraattisesti. Terveessä demokratiassa on myös sijaa kriittisel...
14.16 Kimmo Kiljunen sd (vastauspuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Tämä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltain kanssa on historiallinen ja tärkeä. Sen tehtävänä on ensisijaisesti vahvistaa Suomen turvallisuutta, ja lähtökohtaisesti sitä sopimusta ei tehdä ketään vastaan, se on se lähtökohta. Se kunnioit...
16.51 Pauli Kiuru kok Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Valtonen piti hyvän esittelypuheen, ja hyviä debattipuheenvuoroja käytiin. Turvallisuudestahan tässä on kysymys. Puolustusyhteistyösopimus parantaa sitä viitekehystä ja kokonaisuutta, mihin suuntaan olemme määrätietoisesti viime vuodet kulkenee...
16.58 Jarno Limnell kok Arvoisa rouva puhemies! On todellakin juhlavaa tänään puhua täällä eduskunnassa puolustusyhteistyösopimuksesta päivänä, jolloin vietämme puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Mutta tänään on myös Toivon nimipäivä, ja itselleni ainakin toivo näyttäytyy ehkä tärkeimpänä politiik...
17.17 Juha Hänninen kok Arvoisa rouva puhemies! DCA-sopimuksella teemme historiaa. Suomi on antamassa Yhdysvalloille luvan sotilaalliseen läsnäoloon maassamme, mikä on yhteistyön ja toiminnan varmistamiseksi välttämätöntä. Tämä vahvistaa Suomen turvallisuutta, varautumista, valmiutta ja puolustusta....