Ladataan...
Ladataan...
63 359 puheenvuoroa
15.17 Valtiovarainministeri Riikka Purra (esittelypuheenvuoro) Arvoisa herra puhemies! Julkisen talouden sopeutustoimiin osallistuvat tavalla tai toisella kaikki yhteiskuntamme sektorit. Vuosikymmenten saatossa on päässyt käymään niin, että julkisyhteisöjen ja laajemmin myös muiden puolijulkisten to...
21.45 Jaana Strandman ps Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laiksi yleisradioverosta. Meistä lähes jokainen maksaa verotuksessaan Yle-veroa. Mitä sillä saamme vastineeksi? Asia on meille kaikille suomalaisille veronmaksajille tärkeä, sillä Yle on Suomen valtionyhtiö, jonka pe...
16.52 Joona Räsänen sd (vastauspuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Olisi varmaan ollut kyllä ihan hyvä, edustaja Vigelius, että edustaja Viitanen olisi teidät keskeyttänyt, niin että te ette olisi sitten mennyt puhumaan ihan hirveästi ohi totuuden. [Naurua] Tosiasiahan on, että viime syksynä tämän vuoden...
16.42 Paula Werning sd Arvoisa rouva puhemies! Tänään käsittelyssä oleva tuloveroesitys vuodelle 2025 herättää kysymyksiä siitä, mihin suuntaan hallitus on viemässä verotusta. Esitys lupaa helpotuksia monelle, mutta sekavuus ja ristiriidat pistävät miettimään, onko linja selkeä. Hallituksen tulovero...
17.08 Joakim Vigelius ps Arvoisa puhemies! Veromoukaria 800 miljoonalla; yhden prosenttiyksikön korotus alviin; makeisten, virvoitusjuomien, alkoholin ja tupakan lisäveronkorotuksia 400 miljoonalla; [Välihuuto vasemmalta] kotitalousvähennyksen supistaminen 100 miljoonalla; ihmisten tuloverotuksen ki...
17.31 Krista Kiuru sd Arvoisa puhemies! On todettava, että käsittelyssä on esitys, joka jouduttiin tuomaan kiireellisyyden vuoksi tänne varsinaisena lakiesityksenä, eikä asetuksella annettu näitä maksuja määrättäväksi, ja tätä kautta ollaan aika vaikeassa tilanteessa. Tässä tehdään myöskin muutoksia...
15.28 Teemu Keskisarja ps Arvoisa puhemies! Parlamentaarisessa työryhmässä ja kaikkialla me persut ajoimme Yleisradioon mojovampia säästöjä, mutta olkoon näin. Sentään vuosittaiset paisutukset peruuntuivat, ja alv kohoaa 10 prosentista 14:ään — ei paha mediajätille, joka on isompi kuin kaikki kilpai...
21.41 Joakim Vigelius ps Arvoisa puhemies! On hyvä, että Yleltä paitsi säästetään myös sen avoimuutta lisätään ja valvontaa tehostetaan. Mikään näistä ei itse asiassa ole itsestäänselvyys, vaan juuri siinä parlamentaarisessa Yle-työryhmässä, jossa itsekin pääsin vaikuttamaan, kävi selväksi, että kai...
15.45 Valtiovarainministeri Riikka Purra Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajille puheenvuoroista. Täytyy sanoa, että tässä alussa keskustan edustajan käyttämä puheenvuoro kuulosti kyllä hyvin pahaenteiseltä, ikään kuin näihin lopputuloksiin olisi päästy jonkun vallankaappauksen kautta sen sija...
16.35 Joona Räsänen sd Arvoisa puhemies! Tässä tuloverokokonaisuudessa ihan ansaitusti huomiota ovat saaneet nämä kotitalousvähennykseen tehtävät muutokset, joita todella hallitus monella eri tapaa tekee. Elikkä hallitushan samalla korottaa tätä omavastuuta, pienentää sitä itse vähennystä ja pienent...
15.31 Minna Reijonen ps Kiitos, arvoisa puhemies! Ja kiitoksia valtiovarainministeri Purralle hyvästä esittelystä. Purra sanoikin näin, kirjoitin tuossa ylös: rahoitus on paisunut Ylessä — kyllä se näin on, että rahoitus on sielläkin paisunut. Edustaja Keskisarja käytti myös hyvän puheenvuoron tässä...
16.03 Laura Meriluoto vas Arvoisa puhemies! Verotuksen tehtävä on turvata hyvinvointivaltion rahoitus ja myös tasata varallisuus- ja tuloeroja ja ohjata käyttäytymistä pois haitallisista toimintatavoista. Peruslähtökohta on, että veroa tulee maksaa maksukyvyn mukaan. Suomen verojärjestelmän progress...
15.23 Vesa Kallio kesk Arvoisa puhemies! Otsikko tämän päivän Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksesta: ”Vihan lietsominen mädättää politiikan”. Käsittelyssä olevan yleisradioveron muutosten taustalla ovat parlamentaarisen Yle-työryhmän linjaukset. Näiden linjausten pohjalta Yle on aloittanut muuto...
15.41 Joakim Vigelius ps Arvoisa puhemies! Vetää sanattomaksi — vetää kertakaikkisesti sanottomaksi. Kuuntelin paria viimeistä keskustan puheenvuoroa koskien Yleisradion parlamentaarisesti yksimielisesti päätettyjä säästöjä, ja molemmissa puheenvuoroissa kritisoitiin voimakkaasti, toki hallituksen h...
16.16 Inka Hopsu vihr Arvoisa puhemies! Verotuksen ja ylipäätään päätöksenteon tulee olla oikeudenmukaista. Sitä tunnetta ja lähtökohtaa hallituksen esitykset suurituloisia suosien eivät valitettavasti edistä. Vihreiden esityksissä oikeudenmukaista linjaa halutaan vahvistaa. Itse asiassa olen huolis...
18.11 Mia Laiho kok Arvoisa puhemies! Vastaan nyt vielä täällä edustaja Pekoselle mielenterveyden syistä johtuvien poissaolojen puolittamisesta tällä hallituskaudella. Kuten sanoin, tavoite on kova, mutta kyllä meillä tämmöisissä asioissa pitää olla kovia tavoitteita, joita me kuitenkin tavoitellaan...
16.05 Aino-Kaisa Pekonen vas Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Meriluoto hyvin tässä edellä kertoi, mikä on verotuksen tehtävä, ja suomalaiset ovat pääsääntöisesti ainakin toistaiseksi tyytyväisiä siihen, mitä hyvinvointivaltio Suomi heille tarjoaa. Viime vuonna tehdyn asennetutkimuksen mukaa...
16.44 Joona Räsänen sd Arvoisa puhemies! Täällä, ihan oikeutetusti, kyseltiin myös sen perään, mikä on kokonaisuudessaan tämä SDP:n vaihtoehto. Kun tässä kokonaisuudessa nyt meillä on käsittelyssä vain tämä tuloverokokonaisuus, jossa todella SDP keventäisi pieni- ja keskituloisten palkansaajien, elä...
18.16 Krista Kiuru sd Arvoisa puhemies! On vielä syytä kiinnittää nyt huomiota siihen, mitä täällä todella tapahtuu. Mehän siis leikkaamme tästä nyt ensin kolme kertaa työttömyysturvasta ja kysymme, onko meillä siihen varaa. Kuinka monta kertaa voi työttömyysturvasta leikata ja kuinka monella tavall...
21.54 Markku Siponen kesk Arvoisa rouva puhemies! Tässä on ollut pitkä ilta, monta tärkeää asiaa käsittelyssä, ja tässä oli edustaja Vikholm... Oliko Vikholm? [Joakim Vigelius: Vigelius!] — Pahoittelut. Meinasin sanoa, että Vikholm. Se kävi mielessäni. — Vikholmilla oli hyvä puheenvuoro tässä alussa...
21.28 Juha Hänninen kok Arvoisa rouva puhemies! Suomen taloudellinen tilanne on haastava. Julkisen talouden sopeuttamistoimet ovat välttämättömiä, ja tässä yhteydessä on perusteltua, että myös verovaroin rahoitettu Yleisradio osallistuu säästötalkoisiin. Työryhmän ehdottamat indeksijäädytykset ovat ...
16.07 Markus Lohi kesk Arvoisa puhemies! Hetki sitten valiokunnan puheenjohtajana esittelin valiokunnan mietinnön, jossa tuettiin hallituksen esitystä. Nyt esittelen keskustan vastalauseen, jossa ei tueta hallituksen esitystä. [Mika Lintilä: Tuttu tunne!] Tämmöinen pieni sävyero tässä tällä kertaa. ...
16.47 Krista Mikkonen vihr Arvoisa puhemies! Ajattelin vielä puuttua yhteen kohtaan tässä hallituksen esityksessä, ja se on tämä koulutusvähennys, josta hallitus leikkaa. Pidän tätä valintaa varsin huonona myös oikeastaan peilaten siihen, mitä kaikkea muuta koulutuksesta on leikattu. Hallitushan on ...
21.45 Jaana Strandman ps Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laiksi yleisradioverosta. Meistä lähes jokainen maksaa verotuksessaan Yle-veroa. Mitä sillä saamme vastineeksi? Asia on meille kaikille suomalaisille veronmaksajille tärkeä, sillä Yle on Suomen valtionyhtiö, jonka pe...
16.54 Pia Viitanen sd (vastauspuheenvuoro) Arvoisa puhemies! Kyllä se on muuten iso arvonlisäveromoukari, kun alempia kantoja nostetaan rajusti ja samaan aikaan tehdään historiallisesti suurin arvonlisäveron korotus kesken vuotta. Kyllä se aikamoinen moukari on, mikä täällä sitten hallituksella heil...
16.59 Joakim Vigelius ps Arvoisa puhemies! Vaikea ymmärtää, mistä SDP:n puheenvuorot oikein kumpuavat. Siis minä puhuin verotuksen kokonaisuudesta, ja te alatte puhumaan jostakin osinkoverotuksesta tai erilaisista verohuojennuksista. [Pia Viitanen: Ei, vaan tehän viittasitte siihen!] Minä puhun siit...
17.58 Ville Väyrynen kok Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Olen täysin samaa mieltä siitä, että yhteiskunnallisella tasolla meidän tärkein tehtävämme olisi tosiaan vähentää sairauspäivien tarvetta ja niitten määrää. Se on se, mihin meidän pitää tähdätä. Toinen asia, mistä minä olen ihan samaa mieltä, ...
19.02 Markku Siponen kesk (vastauspuheenvuoro) Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Onhan tämä aikamoista puppua, mitä hallituspuolueilta tulee. Ensinnäkin näihin ikäihmisten hoivapaikkoihin liittyen: Siis ollaan tekemässä mittavat säästöt tällä hetkellä ikäihmisten palveluihin. Te olette tekemässä ne sä...
16.00 Pia Viitanen sd Arvoisa rouva puhemies! Mielelläni kannatan näitä edustaja Räsäsen tekemiä esityksiä ja sitä, että käsittelyn pohjaksi otetaan vastalauseen 1 mukainen pohja. Edustaja Räsänen mielestäni hyvin kuvasi tämän sosiaalidemokraattisen verolinjan, joka lähtee siitä, että työn verotusta...
17.02 Krista Mikkonen vihr Arvoisa puhemies! No, ihan ensin pitää sanoa tietysti tuosta äskeisestä edustaja Vigeliuksen listasta, että hallitushan on nimenomaan nyt korottamassa esimerkiksi sitä alvia puolitoista prosenttiyksikköä, tai on jo korottanut, ja alvikantoja ollaan nostamassa kymppikannast...